Pihlajiston
ala-asteen vanhemmat ry
-
perustettu 6.5.1992
-
uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton
-
kuuluu Suomen vanhempainliittoon ja Helsingin vanhempainyhdistysten
alueyhdistykseen
-
kaikki Pihlajiston koulun vanhemmat tai muut lasten huoltajat ovat
jäseniä
-
jäsenyys on ilmaista
Vanhempainyhdistys
on linkki vanhempien ja koulun välillä. Sen tapaamisissa on
esillä vanhempia
askarruttavat kouluasiat. Se ottaa myös kantaa lapsia koskeviin
kouluasioihin.
Vanhempainyhdistys
kerää varoja erilaisilla tilaisuuksilla. Perinteisiksi ovat
jo muodostuneet
Halloween-juhla syksyllä ja Palmumarkkinat
keväällä. Nämä tilaisuudet
tarjoavat varojenkeruumahdollisuuden
myös luokille.
Kerätyillä
varoilla järjestetään mm. vanhempainiltoja
mielenkiintoisista aiheista. Rahoja
suunnataan myös koulun tarvike- ja laitehankintoihin. Oppilaille
jaetaan
stipendejä.
Uusia
vanhempia ja toimintaideoita tarvitaan jatkuvasti. Vanhemmat voivat
osallistua
toimintaan miten haluavat ja ehtivät, aina tapahtumien
suunnittelusta itse
tapahtumiin, esimerkiksi järjestysmiehenä tai
makkaranpaistajana. Myytäväksi
voi myös lahjoittaa leivonnaisia, arpajaisvoittoja tai tavaroita
kirpparille.
Kaikenlainen ja pienikin apu on tervetullutta.
Vanhemmat
ja muut lasten huoltajat ovat sydämellisesti tervetulleita
15-vuotiaan
yhdistyksen toimintaan mukaan!
Lisätietoja:
Saija Uski
Vanhempainyhdistyksen
puheenjohtaja
p.
050 436 5354
saija.uski@iki.fi
Avustusten
jako
Vanhempainyhdistys
jakaa varoja erilaisiin tarpeisiin lukuvuoden aikana joustavasti, ilman
erityisiä aikarajoja. Yhdistys käsittelee tarpeita
kokoontumisissaan lukuvuoden
aikana. Yhdistys kokoontuu noin kerran kuussa. Kutsu tapaamisiin
jaetaan
lukukauden alussa reppupostissa jokaiseen kotiin. Tapaamisissa on
läsnä
yhdistyksessä aktiivisesti toimivien vanhempien lisäksi
koulun edustaja, joka
esittelee kohteita, joihin toivotaan avustusta yhdistykseltä.
Koulun edustaja
kuulee tarpeista sekä opettajia että oppilasneuvostoa.
Jokainen
anomus tai avustuskohde käsitellään erikseen. Avustuksia
on myönnetty
esimerkiksi savenpolttouuniin, retkien pääsymaksuihin tai
sählymailojen
hankintaan. Ajatuksena on, että kaikki lapset voisivat osallistua
samanarvoisesti koulun toimintaan vanhempien varallisuudesta tai
maksuhalukkuudesta riippumatta.
Alle
50 euron avustuksista voi päättää myös
puheenjohtaja yhdessä rahastonhoitajan
kanssa.
Avustuspyynnöt
osoitetaan kirjallisesti (kirje tai sähköposti)
puheenjohtajalle ja
rahastonhoitajalle osoitetulla viestillä.
saija.uski@iki.fi (puheenjohtaja)
anne.salonen@isannoitsijapalvelu.fi (rahastonhoitaja)
Pihlajiston
ala-asteen vanhemmat
c/o
Saija Uski
Kiviteltankatu
5 A 32
00710 Helsinki